Työväenluokan veljeshauta 1918

Tuhannet turkulaiset taistelivat punaisten puolella kansalaissodan aikana, mutta Turkuun on haudattu vain yhdeksän Godbyn taistelussa Ahvenanmaalla kaatunutta punakaartilaista. Suurin osa punaisten ruumiista on joukkohaudoissa kansalaissodan rintamalinjan varrella.

Muistomerkkiä kaatuneille työväenluokan jäsenille lähti ajamaan suutari Yrjö Urhonen, joka toimi Työväen järjestönuorten puheenjohtajana. Hanke oli 1920-luvun alussa uhkarohkea. Urhosesta oli kuitenkin tärkeää, että punaorvoiksi jääneet lapset saisivat paikan, jossa he pääsisivät muistelemaan kaatuneita vanhempiaan. Kivenhakkaaja Jussi Vintanen valmisti muistomerkin kaikessa hiljaisuudessa ja sopiva punainen graniitti löytyi pitkän etsimisen jälkeen Kakolanmäestä.

Muistomerkki kuljetettiin salaa hevosrattailla läpi nukkuvan Turun vuoden 1921 vapun vastaisena yönä Turun päähautausmaalle. Aamulla tieto pystytyksestä oli levinnyt kaupunkilaisten keskuuteen ja vapunpäivänä hautausmaalle kerääntyi suuri joukko väkeä ihailemaan muistomerkkiä. Myös santarmit saapuivat paikalle ja he poistivat muistolaatat ja pidättivät hankkeesta vastanneen Urhosen. Muistolaatat palautettiin myöhemmin, mutta lupa niiden kiinnittämiseen myönnettiin vasta kymmenien vuosien kuluttua tapahtumista.