Jarno Saarinen (1945-1973), Turusta kotoisin ollut moottoripyöräilijä, menehtyi 27-vuotiaana kilpailun yhteydessä sattuneessa onnettomuudessa Monzassa Italiassa. 250-kuutioisten kilpailu päättyi heti alkuvaiheessa. Oikealle kaartuvaan Curva Grande -mutkaan oli edellisen luokan kilpailun jäljiltä jäänyt öljyä, jota järjestäjät eivät pyynnöistä huolimatta olleet siivonneet. Toisena kurviin ajoi Renzo Pasolini ja kolmantena Saarinen. Pasolini kaatui, eikä Saarinen pystynyt väistämään häntä. Näin tapahtui yksi kaikkien aikojen pahimmista moottoripyöräonnettomuuksista, jossa kaatui yhteensä 12 kuljettajaa. Pasolini ja Saarinen menehtyivät.
Saarinen oli ratamoottoripyöräilyn ensimmäinen suomalainen maailmanmestari. Ulkomailla Saarinen
tunnettiin lempinimellä Paroni, jonka alkuperä juontaa veljien hänelle antamaan nimitykseen
kissaparoni. Saarinen on kaikista Turun hautausmaalle haudatuista henkilöistä kansainvälisesti
tunnetuin ja hänen haudalleen ilmestyy jatkuvasti uusia kukkia. Ruissalossa on Jarno Saarisen mukaan nimetty tie.
Saarisen menestys alkoi, kun hän voitti 1965 jäärata-ajon Suomen mestaruuden 250-kuutioisten luokassa.
Ensimmäinen MM-osakilpailuvoitto tuli 350-kuutioisten luokassa Tšekkoslovakian GP:ssä 1971. Kaudella 1972
Saarinen löi itsensä lopullisesti läpi. Hän saavutti kauden aikana seitsemän
osakilpailuvoittoa ja sijoittui 16 kertaa kolmen parhaan joukkoon.